Neljä sinistä aurinkoa – nykyajan On the Road

Tämä on romaani, jonka tarinoihin Uuteen kaupunkiin EP:n biisit perustuvat. Kirjoittajansa esikoisteos on omaelämäkerrallinen matkaromaani ja Buddha bluesin ja On the Roadin hengenheimolainen. Rosoinen ja rapainen road-kertomus kuvaa nuorukaisjoukon festivaaliretkiä, juhlintaa, vaivalloista varttumista ja ennen kaikkea pitkiä päämäärättömiä automatkoja Suomen kesässä. Vuosituhannen vaihteen molemmille puolin sijoittuva tarina on dokumentti yhden sukupolven harhailuista, haaveilusta ja tilinteosta keskellä lähihistorian suurinta henkistä murrosta. Matkakertomuksena Nelä sinistä aurinkoa herättää Suomen maantieteellisen mosaiikin eloon metsien, maanteiden, murteiden ja mietteiden ompeleena. Kerrontaa kuljettavat beat-kirjallisuuden impulsiivinen tilitys ja päiväkirjamaisen rehellinen havainnollisuus. Nelä sinistä aurinkoa koostuu prologista, kolmesta osasta, ja epilogista. Romaani julkaistiin keväällä 2016 jatkokertomuksena kuudessa eri jaksossa yhdessä Uuteen kaupunkiin-levyn kappaleiden kanssa.

Lue romaani:

Osa 1: Karkauspäivän ratsastajat

Ensimmäinen julkaisu, Karkauspäivän ratsastajat, käsittää romaanin prologin ja ensimmäisen osan alun. Sen tapahtumat vievät päähenkilöt erääseen sateiseen juhannukseen ja Ilosaarirockiin 90-luvun lopulla.

Osa 2. Maailmanlopun valtatiet

Toinen julkaisu, Maailmanlopun valtatiet, käsittää romaanin ensimmäisen osan lopun.

Osa 3: Veren Varjagit

Sarjan kolmas julkaisu, Veren varjagit, käsittää romaanin toisen osan alkupuoliskon.

Osa 4. Pullonhengenpelastajat

Sarjan neljäs julkaisu, Pullonhengenpelastajat, käsittää romaanin toisen osan lopun.

Osa 5: Vapaamatkustajan kuolema

Sarjan viides julkaisu, Vapaamatkustajan kuolema, käsittää romaanin kolmannen osan.

Osa 6: Jumalten pojat

Sarjan kuudes julkaisu, Jumalten pojat, käsittää romaanin epilogin.